sunnuntai 25. tammikuuta 2015

NOWFOODS TEHOKOLMIKKO ja juhlat käynnissä


Kaverit antavat voimaa.

Ravintolisätkin toimivat synergisesti. Seuraavat kolme tuotetta toimivat erinomaisesti yhdessä.



Ensimmäisenä tulee esille taas uusi luonnon C-vitamiini. Tuote itsessään ei siis ole uusi, mutta itselleni jälleen kerran uusi iHerb-tuttavuus. Kyseessä on siis luonnonmukainen C-vitamiini kapseleissa.




C-vitamiinin lähteenä tässä tuotteessa on amlapuu eli Phyllanthus emblica eli Indian gooseberry (Amla). Amlassa on paljon C-vitamiinia sekä lisäksi omia ystäviä bioflavonoideja ja tanniineja. NowFoods on kutsunut kylään myös Amlan muita kavereita, joiden englanninkieliset nimet ovat Rutin, Rose Hips ja Grape Seed Extract. Kaikki C-vitamiinijuhlien tähdet ovat siis kerrankin päässeet paikalle samaan aikaan. Hyvä niin.

Enkö aluksi puhunut jostain tehokolmikosta enkä C-vitamiinijuhlista. Näin vähän muistelisin. Ketä muita paikalle on kutsuttu. Seuraavaksi esittelen arvovaltaisen vieraan, kyseessä on nimittäin kukas muukaan kuin

 
 

Tämän kaverin tavattuaan ei häntä niin vain unohdakaan. Ja miksipä unohtaisikaan, Gamma-Tokoferoli on todella tehokas kaveri oikein duunimies olan takaa, E-vitamiinisuvun tehokkain, ainakin omien sanojensa mukaan. Gamma-Tokoferoli on erinomainen saamaan kiinni ja poistamaan kehostamme pahantekijät kuten vapaat radikaalit. Alfa-Tokoferoli voi vain kateellisena katsella vierestä tätä sukulaismiestä työssään. D-Alfa-Tokoferoli katsoo tarpeelliseksi tässä vaiheessa mainita olevansa biologisesti aktiivisin ravinnosta parhaiten saatava muoto, se ainoa luonnollinen E-vitamiinimuoto, jota mitataan kansainvälisinä yksikköinä (IU).

NowFoods on saanut tälläkin kertaa koko E-vitamiinisuvun merkittävimmät jäsenet yhteen. Yhdessä olemme voimakkaampia kuuluu joku tokoferolisuvun jäsenistä huutavan. Ja siihen tokoferolien serkut tokotrienolit yhtyvät. Tähän iloisesti kuuluvien äänten  huutoon yhtyvät myös C-vitamiinijuhlien vieraat ja railakkaasti ilmoittavat olevansa aina valmiit tulemaan auttamaan E-vitamiinilaisia töissänsä. Juhlat alkavat olla jo aikamoisessa käynnissä.

Mutta mutta, ketä sitten vielä puuttuu tehokolmikosta???? Voi olla, ettet ihan heti arvaa. Tai mistäpä minä tiedän. Itselleni kolmikon kolmannet jäsenet ovat täysin tuntemattomia entuudestaan. Mutta sanontahan kuuluu: ei kahta ilman kolmatta. Ei kannata siis aliarvioida yhtään seuraavan suvun tarpeellisuutta ja tehokkuutta. Ja nyt se selviää keistä on kyse. Tässä he ovat




Näitä juhlavieraita ja heidän tehtäväkenttäänsä voisi kuvailla seuraavanlaisesti: uudistava, uudelleen henkiin herättävä, elvyttävä, saada elpymään, tehdä uudestaan käyttökelpoiseksi, regeneroida. C-vitamiini, E-vitamiini ja alfalipoiinihappo siinäpä vasta tehokolmikko. Ei voi muuta sanoa. Tämä tehokolmikko, jos mikä on elimistön suoja vapaita radikaaleja vastaan, ja erityisesti juuri juhlissa oleva NowFoods TEHOKOLMIKKO. Kierrättäminen on nykypäivää, auta alfalipoiinihapon siis kierrättää kehossasi tärkeitä antioksidantteja uudestaan palauttamalla ne aktiiviseen muotoon. Ja voisihan tästä kolmannestakin juhlavieraasta kertoa vaikka päivätolkulla, mutta eiköhän anneta juhlien jatkua. Puheensorinasta ja iloisista ilmeistä päätellen...

tiistai 20. tammikuuta 2015

AUBREY ORGANICS -20% alennusta vielä lisää iHerbin hinnoista


Olen vieraillut iHerbin sivuilla lähiaikoina lähes päivittäin tutustumassa tuotteisiin. Silti iHerb pääsi taas iloisesti yllättämään, kun menin tekemään tilausta.
 
 
 AUBREY-Organics tuotteet OVAT NYT - 20 % 28.1.2015 ASTI!
 
Ja jos Suomen hintoihin vertaa, niin alennustahan on vaikka miten paljon enemmän kuin vaivaiset 20 prosenttia.
 
Itse päädyin tilaamaan viime syksynä ihastumaani aurinkorasvaa. Tulee kai se kesä tänäkin vuonna ja nopeammin kuin uskookaan. Jos lumi aina yllättää autoilijat, niin kyllä kesäkin tuppaa yllättämään aurinkorasvaa tarvitsevat. Mutta nyt on erinomainen syy olla ajoissa liikkeellä eli mistä tuotteesta on kyse:
 
 
Tämä Aubrey Organicsin fysikaalinen aurinkosuojavoide sisältää suojaavina ainesosina sinkkioksidia 12% ja titaanidioksidia 5,6%. Viime vuonna testasin useampaa luonnollista aurinkorasvaa ja tämä oli mielestäni yksi parhaista tai jopa paras. Jäi vain juttu tästä silloin kirjoittamatta. Voide on erittäin hyvin levittyvä ja helppo levittää. Tuubi kannattaa mielestäni ravistaa, koska voide on suhteellisen löysää. Käytin tätä aurinkorasvaa vartalolle, en kasvoille. Minkäänlaista valkoista vivahdetta ei tästä aurinkorasvasta jäänyt, eikä jää nytkään, kun testasin, ettei aika ole kullannut muistoja. Itselleni oli itsestään selvää, että käytän tätä aurinkorasvaa myös tulevana kesänä. Voin siis erittäin lämpimästi suositella kyseistä tuotetta!
 
Kuten yleensäkin iHerbistä tilatut tuotteet, niin myös aurinkorasva on freshiä erää, parasta ennen päiväys  menee vuoden 2016 puolelle.
 
Toinen tilaamani tuote on:
 
 
Kyseessä on yksi Aubrey Organics -tuoteperheen yövoiteista. En ole aikaisemmin tuotetta kokeillut, joten omakohtaisia kokemuksia en voi vielä tästä tuotteesta kertoa. Mutta sekin aika koittaa... Nämä kaksi tuotetta tulevat todella halvoin postikuluin vain 1,73 €!
 
Mitä sinä tarvitset? Sen tiedät varmasti itse parhaiten.
 
 
Käy ihmeessä tsiikaamassa mitä kaikkea löytyy ja millä hinnoin! Alennuskoodin HUH943 saat automaattisesti matkaasi yllä olevasta linkistä. Ja KAIKKI ALENNUKSET näet ostoskorissasi.
 
 
Tämä on muuten ensimmäinen tilaukseni, jonka sain kokonaisuudessaan maksettua iHerb Rewardseilla. Kiitos siis erittäin paljon kaikille, jotka ovat koodia HUH943 käyttäneet ja käyttävät. KIITOS!!!!! 

lauantai 17. tammikuuta 2015

Palkkaisitko Life Extensionin Seleenin töihin


Seleeni on yksi tärkeimpiä elimistömme puolustusjärjestelmän työntekijöitä. Jos meillä ei ole tarpeeksi seleeniä töissä aiheutuu väistämättä erilaisia terveysongelmia. Seleenihän on vain hivenaine. Joo joo, mutta ootkos kuullut, että seleeni parantaa erityisesti miesten lisääntymiskykyä kuten muuten sinkkikin. Ja seleeni ehkäisee solumuutoksia ja neutralisoi raskasmetallien vaikutuksia ja näyttäisi sillä olevan syöpää ehkäisevääkin tehoa. Ja seleeni parantaa mielialaa, vähentää masentuneisuutta ja lisää energisyyttä. Selenoproteiini-entsyymitkin tarvitsevat seleeniä toimiakseen.

 

Skandinavian maaperässä seleenipitoisuus on alhainen (kuten muuten magnesiumpitoisuuskin) ja koska maaperämme on kohtalaisen hapan, kasvit pystyvät hyödyntämään vain osan tästä rajallisestakin maaperän seleenistä. Lannoitteisiin on lisätty seleeniä 1984 alkaen, mutta varsinkin Luomuviljellyissä tuotteissa seleeniä on yleensä todella vähän.


Sinuna palkkaisin ilman muuta Seleenin töihin varsinkin, jos
 
- tupakoit
 
- olet vegaani
 
- laihdutat vähän väliä
 
- olet iäkäs ja syöt vähänlaisesti
 
- elät oravanpyöräelämää, jossa ei ole aikaa syödä terveellisesti
 
- käytät pääasiassa luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita
 
- kärsit kilpirauhasen vajaatoiminnasta
 
 
 
 
Miksi palkkaisit juuri Life Extensionin Seleenin töihin?
 
- saat kolme eri seleenimuotoa töihin, joten kaikki mahdolliset työt hoituvat sujuvasti
 
- saat hyvin imeytyvän seleenikompleksin immuunipuolustuksesi avuksi
 
- saat kaupan päälle E-vitamiinin avukädeksi seleenille töissään
 
- saat seleenin helposti nieltävässä pienessä kapselissa
 
 
 Life Extensionin Seleeni on saanut koulutuksensa tehtäväänsä yhdeltä alansa johtavista ja arvostetummista lisäravinneyrityksistä ja tekee varmasti parhaansa auttaaksesi sinua terveytesi tukemisessa. Life Extensionin Seleenillä on käytössään kaikki kolme eri seleenin muotoa pystyäkseen parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Life Extensionin Seleeni on premium-tason ravintolisä, joka perustuu viimeisimpiin tieteellisiin tutkimustuloksiin. Mitään ei ole jätetty arvauksien varaan.
 
 
Valitse paras, valitse
 
-

perjantai 16. tammikuuta 2015

Derma E Soothing ihonhoitosarja herkälle iholle


Monilla suomalaisilla tuntuu olevan herkkä iho. Onneksi Derma E -sarjasta löytyy myös herkälle iholle tehokkaita ja samalla ihoa rauhoittavia Soothing tuotteita. Tuotteet ovat myös hajustamattomia, joten ne sopivat myös useimmille hajuherkille henkilöille. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tuotteessa voi luonnostaan olla jonkin verran tuoksua esimerkiksi eteerisistä öljyistä peräisin olevaa.



Derma-E-Soothing-Cleanser-with-Anti-Aging-Pycnogenol-175-ml

Aloita ihonhoitorutiinisi tällä Derma E:n herkän ihon pH-tasapainotetulla puhdistusaineella. Pieni määrä riittää ja ihosta tulee joustavan ja pehmeän tuntuinen, ei ikävää kuivaa kiristävää tunnetta. Tämä kermamainen vähän vaahtoava puhdistustuote sopii kaiken ikäisille herkkäihoisille. Tuote puhdistaa samalla tasapainottaen ihon öljyn tuotantoa ja vähentää punoitusta.

100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


Derma-E-Soothing-Toner-175-ml

Puhdistuksen jälkeen herkkä iho on valmis ottamaan vastaan Derma E:n hajusteettoman, alkoholittoman rauhoittavan kasvoveden, joka viimeistelee ihon pH-tasapainotuksen ja valmistaa ihon ja ihohuokoset vastaanottamaan kosteusvoiteen tai hoitotuotteen.

100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


Derma-E-Soothing-Moisturizing-Creme-56-g

Herkän, punoittavan ihon kosteusvoide normaalille tai kuivalle iholle. Vähentää tehokkaasti esimerkiksi rosacealle tyypillistä punoitusta. Tuote auttaa vähentämään myös ohuita juonteita ja ryppyjä. Tämä Derma E:n rasvainen kosteusvoide levittyy hyvin ja helposti imeytyen nopeasti jättäen ihon pehmeän ja sileän tuntuiseksi koko päiväksi. Kosteusvoide ei tunnu raskaalta tai rasvaiselta. Tuote sopii hyvin myös meikin alla käytettäväksi.

Derma-E-Soothing-Oil-Free-Moisturizer-with-Anti-Aging-Pycnogenol-56-g on öljytön, geelimäinen vastaavanlainen kosteusvoide herkälle normaalille tai rasvaiselle iholle.

 100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


Derma-E-Soothing-Eye-Gel-with-Anti-Aging-Pycnogenol-14-g

Virkistävä, geelimäinen silmänympärysvoide käytettäväksi herkälle silmänympärysalueelle aamuin illoin. Ei enää väsyneen näköisiä silmiä vähienkään yöunien jälkeen. Suojaa samalla minimoiden ryppyjä ja hienoja juonteita silmien alla. Vähentää silmänalusturvotusta samalla rauhoittaen ihoa. Tämä Derma E:n herkän ihon silmänympärysgeeli sopii erinomaisesti myös piilolinssejä käyttäville ja sopii käytettäväksi meikin alla. Silmänympärysgeelin voi säilyttää jääkaapissa, jos haluaa tehostaa turvotusta vähentävää ominaisuutta!

100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


Derma-E-Soothing-Facial-Treatment-Oil-26-ml

Erikoishoitotuote herkälle iholle. 100 % tiivistettyjä luonnon öljyjä rauhoittamaan, pehmentämään ja tasapainottamaan herkkää ihoa. Suojaa ja hoitaa ihoa kosteuttamalla tehokkaasti ja antaen iholle arvokkaita ravintoaineita. Tämä Derma E:n erinomaisista puhtaista ja luonnollisista öljyistä tehty kasvojen hoito-öljy sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti herkälle, punoittavalle ja herkästi ärtyvälle iholle. Tuotteessa on argan-öljyn ja kookosöljyn lisäksi mm. kukui-öljyä, joka edesauttaa ihoa muodostamaan ehjän suojakerroksen, jolloin kosteuskin säilyy ihossa paremmin. Tätä Derma E:n teho-öljyä käytetään tarpeen mukaan.

100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


Derma-E-Soothing-Serum-with-Anti-Aging-Pycnogenol-60-ml

Rasvaiselle herkälle iholle, joka on taipuvainen finneihin, sopii tämä Derma E:n seerumi käytettäväksi yksinäänkin kevyenä kosteusvoiteena. Kuivalle tai vahingoittuneelle iholle seerumi sopii hoitamaan spesifisiä kohtia kuten punoittavia poskia, nenää tai leukaa. Seerumia voi hyvin käyttää herkällä iholla kauttaaltaan levitettynä tehostamaan kosteusvoiteen vaikutusta. Seerumi vähentää punoitusta, läiskiä ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

 100% vegan, cruelty-free, paraben-free, sulfate-free, mineral oil-free, lanolin-free, gluten free, GMO-free.


 
 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Madre-C ALENNUS ja Immune Punch varsinkin opettajille ja yötyötä tekeville

 
NYT JOS KOSKAAN KANNATTAA TILATA Madre-Labs-Madre-C-Whole-Food-Vitamin-C-Complex.
 
Luonnon C-vitamiinista todellista voimaa elimistöösi. Hyvän makuinen, helppo sekoittaa mehuun, smoothiin...ja nauttia milloin vain. Aamulla nautittuna saat Madre-C:stä virkeyttä ja päiväsi lähtee varmasti oikealla jalalla käyntiin.
 
IHerb tarjoaa tällä hetkellä hyviä tuotteita tukemaan immuunipuolustusta todella huikein kokeiluhinnoin. Tsekkaa tästä Immune-Health-Specials
 
 
 
 
 
on iHerb-tilaajien kestosuosikki C-vitamiineista eikä syyttä. Madre-C on luonnon C-vitamiinia, joka on enemmän kuin pelkkä askorbiinihappo. Luonnon C-vitamiinissa on mukana kaikki tarvittava mikä siinä kuuluukin olla, joten se myös toimii varmemmin ja paremmin kuin synteettinen askorbiinihappo.




Madre-Labs-Immune-Punch-An-Immune-Support-Blend

kannattaa ottaa heti flunssaoireiden alkaessa tuntua. Immune Punch on auttanut myös henkilöitä, jotka eivät muutoin ole päässeet eroon pitkittyneistä hengitystieongelmista. Immune Punch sisältää tarkkaan harkitun koostumuksen supermehuja ja erilaisia sieniä, joita ei meidän metsissä kyllä kasva.

Yövuorot jos mitkä pistävät ihmisen elimistön koville. Immune Puch -tuote voi olla erinomainen ja ehdottomasti kokeilun arvoinen yötyötä tekeville henkilöille. Myös opettajat ja lastentarhan työntekijät hyötyvät varmasti pienestä immuunipuolustuksen vahvistusdrinkistä päivittäin käytettynä.



 
IHERB ON PARHAISTA PARAS PAIKKA OSTAA VITAMIINIT, LISÄRAVINTEET, KAUNEUDENHOITOTUOTTEET, VÄLIPALAPATUKAT JA KAIKKEA MUUTA MIELENKIINTOISTA MITÄ EI SUOMEN KAUPOISTA EDES LÖYDÄ!
 
ALENNUSKOODI HUH943 TÄSTÄ MUKAAN JA EIKUN MENOKSI.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Maija suosittelee Mild By Nature -vauvatuotteita


Kukapa väriaineille tai parabeeneille haluaisi pienen vauvansa pehmeän ihon altistaa. Ei kai kukaan, ainakaan tietoisesti. Maija on kolmihenkisen perheen äiti, joka on hyvin tarkka mitä tuotteita käyttää.

Maijan suosikki vauvashampoo on  Mild-By-Nature-For-Baby-Tear-Free-Shampoo-Body-Wash, jonka hän tilaa iHerbistä. Shampoo on reilun kokoisessa 380 ml pullossa, joten tuotetta ei tarvitse olla jatkuvasti tilaamassa lisää. Maija on todella tyytyväinen Mild-By-Nature-For-Baby-Tear-Free-Shampoo-Body-Wash -tuotteeseen, koska se vaahtoaa ja puhdistaa hyvin ilman vaarallisia kemikaaleja kuten propyleeniglykoli tai PEG ja säilyttää vauvan silkin pehmeän ihon juuri niin ihanana kuin sen kuuluukin olla.  Maija on niin ihastunut löytämäänsä luonnolliseen vauvashampooseen, että käyttää sitä itsekin suihkugeelinä. Mietojen raaka-aineiden lisäksi Maija tykkää myös tuotteen miellyttävästä miedosta tuoksusta.

Toinen Maijan suosikkituote kuuluu sekin Mild By Nature -perheeseen ja on Mild-By-Nature-For-Baby-Everyday-Lotion. Maija käyttää edellä mainittua fantastista vartalovoidetta päivittäin vauvansa hoidossa ja muillekin perheensä jäsenille.



 
Maija suosittelee rohkeasti kokeilemaan Mild By Nature -tuotteita.
 


Kenelle? Terveystietoisille asiakkaille, jotka ovat tarkkoja mitä tuotteita vauvojen hoidossaan käyttävät.

Luonnollisesti toimivaa: tuotteissa käytetyt raaka-aineet ovat luonnollisia tai luonnollisista aineista peräisin ja toimivat tehokkaasti ja turvallisesti vauvasi hyödyksi.

Mild-By-Nature -vauvatuotteet ovat biohajoavia eivätkä sisällä sulfaatteja, parabeeneja tai väriaineita. Eläinkokeita ei tuotteiden valmistuksessa ole tietenkään käytetty.